Vilho Soininen

Oheinen kirjoitus Vilho Soinisesta on lyhennelmä Ristin Voitossa 13.2.2013 julkaistusta Samuel Ruohomäen laatimasta artikkelista. Vilhon tyttäret Auli ja Raili ovat tarkastaneet kirjoituksen ja antaneet luvan sen julkaisuun.

Vilho Soininen – väkevä herätyssaarnaaja ja seurakuntamies

Samuel Ruohomäki

Seitsemäntoistavuotias Vilho Soininen oli kotikaupungissaan Kuopiossa vuonna 1928 matkalla tansseihin, kun hänen korviinsa kantautui jostain kaunista laulua. Se tuli helluntailaisten kokouksesta. Utelias nuorukainen meni seuraamaan kokousta, vaikuttui kuulemastaan ja tuli uskoon.

Tämä kokemus oli lähtökohta yhden helluntaiherätyksen merkittävimmän saarnaajan elämäntyölle.

Kuopiossa 1920-luvulla vaikuttaneessa herätyksessä sadat nuoret kokivat uskoontulon. Saarnaaja William Uotinen, joka oli toiminut Kuopiossa vuodesta 1926 lähtien, havaitsi Vilho Soinisessa erityistä lahjakkuutta ja lähetti 18-vuotiaan nuorukaisen kiertäväksi evankelistaksi ympäristökuntiin.

Tuli mies, Herran lähettämä

Vilho Soinisen ensimmäinen tehtävä seurakunnan paimenena alkoi vuonna 1930, kun hänet kutsuttiin Kotkan helluntaiseurakunnan saarnaajaksi. Soinisen tulon jälkeen kevättalvella 1931 alkoi seurakunnan pitkään rukoilema herätyksen aika. Työväentalon kokouksissa kävi niin paljon ihmisiä, että järjestysmiesten lisäksi poliisin täytyi tulla paikalle auttamaan väentungoksen ohjaamisessa. Uskoon tulleita Soininen kastoi oppi-isänsä William Uotisen kanssa kaupungin uimalaitoksen rannassa.

Rohkea evankeliumin julistus sekä voimakkaat parannussaarnat muodostuivat Soinisen tavaramerkiksi jo Kotkan aikoina. Hän oli armoitettu puhuja, joka maalasi saarnoissaan kuulijoiden silmien eteen taivaan ilon ja helvetin tuskan koskettavan elävästi. Vilho Soinisen aika Kotkassa kesti vuoteen 1932, jolloin hänen piti astua armeijaan suorittamaan varusmiespalvelustaan.

Tämän jälkeen Soininen siirtyi Turkuun, kun paikallinen Smyrna-seurakunta pyysi hänet seurakunnan saarnaajaksi. Kaupungissa koettiin tuohon aikaan herätystä, joka jatkui Soinisen palveluskaudella niin, että kokoushuone kävi lopulta liian ahtaaksi. Seurakunta jakautui kiistojen vuoksi Smyrna- ja Siion-seurakunniksi. Soinisesta tuli Siionseurakunnan johtava saarnaaja.

Vilho Soininen palasi nuoruusvuosiensa kotikaupunkiin Kuopioon vuonna 1938. Soininen jatkoi Burmaan lähteneen William Uotisen työtä Eelim-seurakunnan johtajana ja saarnaajana.

Myös Kuopiossa ja sen lähiympäristössä elettiin suurta herätyksen aikaa. Soinista tultiin kuuntelemaan eri puolilta Savoa, ja arvostettu saarnaaja teki paljon puhujavierailuja ympäristökuntiin. Eelimseurakunta kasvoi jatkuvasti, ja mm. Väinölänniemen rannassa pidettiin julkisia kastetilaisuuksia, jotka keräsivät paljon katselijoita.

Pääkaupunkiin – ja myrskyn silmään

Toimittuaan kaksikymmentä vuotta Kuopiossa Vilho Soininen siirtyi vuonna 1958 saarnaajaksi Helsingin Siion-seurakuntaan. Seurakunta oli syntynyt jännitteiden seurauksena vuonna 1945, kun Helsingin Saalem-seurakuntaa palvellut Lauri Hokkanen erosi tehtävästään ja perusti muiden seurakunnasta eronneiden kanssa uuden helluntaiseurakunnan. Hokkanen kuoli vuonna 1957, ja Soininen kutsuttiin hänen työnsä jatkajaksi.

Ennen Helsinkiin lähtöään Soininen oli saanut Kuopiossa julkisen profetian sanoman, jossa kerrottiin, että hänen elämässään tulisi nousemaan myrsky. Myrskyn syytä tai luonnetta hän ei osannut aavistaa.

Miehen palvelutyö pienessä Siionseurakunnassa alkoi hyvin. Soininen saarnasi ja ihmisiä tuli uskoon.

Vuonna 1960 helluntaiherätyksen saarnaajien ykköskaartiin kuuluva Vilho Soininen joutui elämänsä suurimpaan kriisiin, kun häntä alettiin syyttää siveellisyysrikkomuksesta. Kriisi ravisutti pian koko herätysliikettä. Kun Soininen kielsi jyrkästi, rikosasia päätettiin viedä veljeskokouksen ratkaistavaksi.

Tampereen oikeudenkäynti johtaa hajaannukseen

Tapauksen käsittelyä varten kutsuttiin 17.10.1960 Tampereelle satoja helluntaisaarnaajia. Myös Soininen pyydettiin kokoukseen mukaan.

Tilaisuudesta muodostui eräänlainen oikeudenistunto. Myrskyisässä kokouksessa Soinista vastaan esitettiin syytöksiä ja kuultiin todistajia, mutta hänelle itselleen ei annettu puheenvuoroa eikä mahdollisuutta puolustautua. Monien saarnaajien lisäksi tämä jäi painamaan myös mukana olleiden Soinisten lasten mieltä.

Veljeskokouksen päätöksellä Soininen suljettiin veljespiirin ja koko helluntaiherätyksen ulkopuolelle. Myöhemmin tapausta käsiteltiin vielä oikeusistuimissa, ja asia sai paljon ikävää julkisuutta tiedotusvälineissä. Vilho keräsi kaikki käsiinsä saamat lehtileikkeleet ja parjauskirjeet ja säilytti niitä Salon kesämökillä. Leikkeleitä kertyi matkalaukullinen. Vaimo Rauha löysi ja poltti ne vasta miehensä kuoleman jälkeen.

Vilho Soinisen perheelle 1960-luvun tapahtumat sekä niihin liittyvä häpeä ja hylkääminen olivat syvästi traumaattinen kokemus. Monet läheiset ystävyyssuhteet katkesivat. Henkisen eristämisen ohella perheenjäseniä kohtaan ilmeni myös avointa vihamielisyyttä. Vieraanvaraisuudestaan tunnetulle saarnaajaperheelle, jonka kesämökillä Kuopiossa ja myöhemmin Salossa oli vietetty niin paljon rikasta yhteisöllistä elämää, kokemus oli raskas. Sen ikävä muisto elää vieläkin suvun keskellä.

Perheen piirissä oltiin koko ajan vakuuttuneita Soinisen syyttömyydestä. Myöhemmin juttu sai erikoisen käänteen, kun avaintodistajat alkoivat katua puheitaan ja tunnustaa toimineensa väärin. Myös monet saarnamiehet kävivät yksityisesti pyytämässä

Soiniselta anteeksi asia hoitamiseen liittyneitä menettelytapoja.

Helsingin Siion-seurakunta jakaantui tapahtumien johdosta. Kriisin seurauksena Soinisen tukijat muodostivat uuden yhteisön, joka kantoi nimeä Suomen Vapaa Helluntaiherätys.

Herätyksen aikaa Helsingin Siionseurakunnassa jatkui vielä 1960- ja 1970luvuillakin. Vilho Soininen palveli Siionseurakuntaa vuoteen 1976, kuolemaansa saakka. Vilho Soinisen hautajaisiin osallistui suuri määrä väkeä.

Vähitellen helluntaijohtajat löysivät toisensa, ja neljännesvuosisadan omaa tietään kulkenut Helsingin Siion-seurakunta liittyi vuoden 1985 alussa jälleen helluntaiherätyksen yhteyteen.

Soinisen hengellinen perintö

Vilho Soinisen elämäntarina on jälkipolville sekä innoittavaa että samalla hämmentävää luettavaa. On aivan ilmeistä, että Jumala käytti Soinista vuosikymmeniä palvelustyössään. Ihmisiä tuli sankoin joukoin uskoon ja seurakunnat kasvoivat.

Soinisesta kehittyi erinomainen saarnaaja ja raamatunopettaja, joka intoutui erityisesti Vanhan testamentin teksteistä ja henkilöhahmoista. Hän kävi useita kertoja saarnamatkoilla Yhdysvalloissa, Afrikassa ja Ruotsissa, jossa hän opetti Betel-instituutin raamattukoulussa.

Värikkäästi saarnaava Soininen veti kokouksiinsa paljon nuoria. Hän osoitti arvostavansa heitä ja antoi heille seurakunnassa vastuuta. Moni nyt jo ikääntyvä uskova muistelee, että vaikka kokouksiin olisi ollut joskus muuten vaikea lähteä, Soinisen kokouksiin mentiin aina mielellään.

Saarnaamisen ohella Vilho Soininen kirjoitti myös useita kirjoja ja kirjasia. Jotkut Soinisen kirjoista tulivat niin suosituksi, että niistä otettiin myöhemmin useita painoksia. Vaikka Vilho Soinisen kirjallinen tuotanto vähitellen hiipui 1960-luvulla, hän julkaisi vielä vuonna 1971 kirjan Monen ahdistuksen kautta. Siinä Soininen kuvailee erilaisia ahdistuksia ja Raamatun henkilöiden koettelemuksia. Tekstistä saa vaikutelman, että kirjoittajan motiivina saattoivat olla myös itse läpikäydyt koettelemukset.

Elämäntyön arviointia 

Olipa Vilho Soiniseen kohdistuneista syytöksistä ja niiden totuusarvosta mitä mieltä hyvänsä, hänen tapaustaan ei helluntailiikkeessä osattu hoitaa hyvin. Pian sen jälkeen, kun veljespiiri oli erottanut hänet työyhteydestään, hän yritti ottaa kaksi kertaa yhteyttä herätysliikkeen johtoon, mutta nämä yritykset torjuttiin. Vaikka 1960-luvun hengellistä lamaa ja herätyksen hiipumista helluntaiseurakunnissa ei voida nähdä pelkästään Soinisen tapauksen seurauksena, julkinen polemiikki ja uskovien keskinäiset oikeudenkäynnit eivät ainakaan edesauttaneet helluntaiherätyksen työn menestymistä.

Vilho Soininen palveli seurakuntia 46 vuotta. Hänen elämäntyönsä oli monelta osin hedelmällinen. Soinisen vaikutus onkin nähtävä tärkeänä osana helluntailiikkeen kasvua 1930–1970 -luvuilla.

”Jumalan myllyt jauhavat hitaasti”, oli Soinisella usein tapana sanoa. Sillä hän ilmaisi luottavansa siihen, että jumalallinen oikeudenmukaisuus aina lopulta toteutuu.

Vilho Soinisella on oikeutettu paikkansa satavuotiaan helluntailiikkeen historiassa. Hänen väkevä tarinansa puhuttelee yhä uusia sukupolvia.

Soinisen tuotantoa:

Kun Jumala kutsuu, 1940

Elämän tarkoitus, 1944

Huuto tuonelasta, 1955

Elämän karuselli, 1960

Nuoret Herrassa valvokaa, 1945

Nuorten taistelut, 1959

Jumalan salattu aivoitus, 1941

Neljä ratsastajaa, 1947

Valtiokirkko vaiko siviilirekisteri, 1949

Seurakunta vai Baabel, 1956

Monen ahdistuksen kautta, 1971

 

Samuel Ruohomäki on historian opettaja ja teologian jatko-opiskelija Mynämäeltä. Hän on antanut luvan artikkelin julkaisuun.